Mauno on paimenkoira. Mauno on lehmäpaimen.

Metsästyskäyttäminen on synnynnäisten käyttäytymismallien muodostama ketju. Osat seuraavat toisiaan ja vaativat jonkin ärsykkeen. Koiraeläinten metsästyskäyttäytymiseen kuuluu 1. Etsiminen, 2. Tuijotus ja vaaniminen, 3. Takaa-ajo, 4. Tarttumispurenta, 5. Tappopurenta, 6. Paloittelu ja 7. Syöminen. Yksittäisellä koiralla voi olla kaikki metsästyskäyttäytymisen mallit, vaikka tavallisesti koiralla on vain osa niistä. Vain syöminen on säilynyt kaikilla. Jos koiralla ei ole jotain liikemallia käytössään, sitä on vaikea opettaa koiralle. Perimä määrittää oppimisen rajat. Koirien välillä on eroja siinä, miten heikko tai voimakas ärsyke laukaisee käytöksen. Erot ulottuvat aivojen tasolle: välittäjäaineiden määrä ja jakauma vaihtelee roduittain ja koirittain. (Kaimio 2007: 96–97.)

Paimenkoirien työskentelyssä metsästysketjun ensimmäiset vaiheet eli saaliin etsiminen ja lähestyminen ovat muuttuneet muodoltaan kaareviksi (hakukaari). Koira tuijottaa ja vaanii intensiivisesti paimennettavaa kohdetta. Koira kiertää laumaa takaa-ajo-vaiheessa. (Kaimio 2007: 101–102.) Monissa kilpailulajeissa hyödynnetään kiertämistä, esimerkiksi toko-kokeisiin moni liike opetetaan kiertämisen kautta.

Tuijottamien ja vaaniminen ilmaantuu koiraeläimille 2,5–4 kuukauden iässä ja etenkin paimenkoirat harjoittavat taitoa leikeissään. Paimenkoirilla ei saisi esiintyä ketjun viimeisiä vaiheita eli tappopuraisua tai saaliin paloittelua. Ketju päättyy takaa-ajovaiheeseen. Tarttumispurenta voi tulla esille, jos paimennettava pysähtyy ja juoksee koiraa kohti. (Kaimio 2007: 101–102.)

Jotkut paimenkoirat haukkuvat paimentaessaan: lammaspaimenista australianpaimenkoira, nautapaimenet (länsigöötänmaanpystykorva) ja poropaimenet (lapinporokoirat) haukkuvat paimentaessaan. Osa paimenista kokoaa laumaa juoksemalla, sen sijaan bordercolliet käyttävät kehoaan ja intensiivistä tuijotusta hyväksi. Lampaat eivät kestä liiallista painostamista tai näykkimistä. (Kaimio 2007: 119–120.)

Heelereitä, corgeja ja länsigootanmaanpystykorvia on käytetty nautojen paimentamiseen. Ne ajavat laumaa edessään ja nipistelevät nautoja kintereistä, jos siihen on tarvetta. Usein pennut paimentavat samalla tavalla myös lapsia. Jos näykkiminen keskeytetään, toiminto sammuu tai ei ainakaan vahvistu. (Kaimio 2007: 120.)

Aikuisiän pentumaisuusuus eli neotenisaatio hyödyttää sekä koiraa että ihmistä ja on osaltaan mahdollistanut rinnakkaiselon. Luonnonvaraisiin koiraeläimiin verrattuna koiran kehitys jää pentumaiselle tasolle niin ulkonäön kuin käytöksen osalta. (Kaimio 2007: 48.) Raymond Coppinger jakoi tutkimusryhmänsä kanssa pennun kehitysvaiheet ikävaiheisiin. Tosin ikävaiheiden välillä on liukuvat rajat. Monien rotujen ulkomuotopiirteet osuvat yhteen metsästyskäyttäytymisen kanssa. Monet yksittäin periytyväksi luullut ominaisuudet periytyvät yhdessä. Eri puolilla

maailmaa samaan käyttötarkoitukseen kehittyneet rodut muistuttavat toisiaan ulkonäön osalta. Koirien käyttäytyminen on pysähtynyt siihen vaiheeseen, joka on ollut käyttötarkoituksen kannalta järkevintä. Ulkomuoto vastaa samaa kehityskautta. (Kaimio 2007: 51–52.)

Laumanvartijoiden kehitys hidastuu niin, että ne jäävät neliviikkoisten luonnonvaraisten koiraeläinten tasolle. Laumanvartijoiden ulkonäkö on nallemainen, kallo on pyöreä, kuono lyhyt, korvat lupassa ja koira liikkuu hitaasti. Laumanvartijoiden metsästyskäyttäytyminen on olematonta ja ne ovat epäluuloisia vieraita kohtaan. Spanieli, noutajat ja ajokoirat jäävät kohteilla leikkimistasolle, joka on tyypillistä viisiviikkoisille koiraeläimille. Käytös on kotiväkeä kohtaan huomattavan ystävällistä ja koira tuntuu halkeavan ilosta tutun ihmisen tapaamisesta. Kuono on hiukan pidentynyt, mutta yhä paksu. Leveä kallo ja luppakorvat kuuluvat tähän kehitysvaiheeseen. (Kaimio 2007: 53–55.)

Seuraavassa vaiheessa koiraeläimet alkavat vaania liikkuvia kohteita. Monella paimenkoiralla vaaniminen, kohteen taka-ajo ja pysäyttäminen ovat voimakkaampia toimintoja kuin luonnon koiraeläimillä. Tässä kehitysvaiheessa pennut ovat helposti mukautuvia ja ohjattavia. Kumpikin ominaisuus on paimenkoiralle elinehto. Monet paimenkoirat muistuttavat rakenteeltaan nuorta koiraeläintä: kuono-osa on pidentynyt, mutta kallo on korkea, korvat ovat vähintään puolipystyt. Koira on kevytrakenteinen, korkearaajainen ja nopealiikkeinen. (Kaimio 2007: 55–57.)

Aikuisiän kynnyksellä olevat koiraeläimet liikkuvat aikuisten kanssa metsästysreissuilla. Nuoret harjoittelevat kiinniottoa ja saaliin ohjailua oikeaan suuntaan näykkimällä. Aikuiset tappavat ja paloittelevat saaliin. Harva koirarotu kehittyy tähän vaiheeseen, mutta esimerkiksi poro- ja nautapaimenet näykkivät vastahakoisia paimennettavia. Näiden rotujen pennut näykkivät pentuina ihmisiäkin. Tähän kehitysvaiheeseen yltävät koirat ovat itsenäisiä, kovapintaisia ja sitkeitä. Koira kykenee työskentelemään itsenäisesti ja kaukana ihmisestä. Koirilla on pystyt korvat ja pitkä kuono-osa. (Kaimio 2007: 57.)

C.D. Arons ja W.J. Shoemaker tutkivat eri koirarotujen välittäjäaine dopamiinin pitoisuutta. Laumanvartijoiden aivojen välittäjäaineiden pitoisuudet poikkesivat muista. Niiden aivojen välittäjäainepitoisuudet vastaavat vastasyntyneiden koiraeläinten aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksia. Löydös tukee oletusta, jonka mukaan pentumaisuus voi olla eri asteista eri rakenteen ja käyttäytymisen osissa. (Kaimio 2007: 63.)

Kouluttaessa ruoka toimii vahvisteena kaikille roduille, sillä syömisvaihe on säilynyt kaikilla koirilla. Paimenkoirien koulutuksessa kannattaa käyttää vahvisteena leluja, joita koira on jahdata. Corgeilla voisi käyttää toiminnallisena palkkiona näykkimistoimintoa eli ohjaaja vetää lelua perässään ja antaa koira näykkäistä lelua.

Työkäyttöön jalostetuilla paimenkoirilla tarve metsästyskäyttäytymiseen on usein todella voimakas

 ja voi yllättää omistajan. - Tuire Kaimio