Talvipäivän seisaukseen on vielä kymmenen päivää aikaa, mutta nyt tuntuu siltä, ettei tämän pimeämmäksi voi päivä muuttua. Aamulla vielä satoi kunnolla. Kävin kuitenkin aamulla Rasintiellä juoksuttamassa koirat kunnolla. Lähdin Jaanalle puolenpäivän maissa.

Aloitimme taas testaamalla, miten Marvin palkkautuu ruuasta ja luomalla positiivista mielikuvaa paikasta. Marvin pysyikin rauhallisena, vaikka hotki toki ruuat. Testasimme kosketuskepin käyttöäni, ja se oli mennyt eteenpäin. Naksauttaa pitäisi vielä hiukan aikaisemmin, eikä käsiä saisi liikuttaa, jottei koira seuraa käsiä ja kiihdy. Huomasin myös muuten palkatessa, että kiihtyy jos joutuu ottamaan palkan ylhäältä. Kaikissa sisääntuloissa ja poistumisissa sain liikkua vain, jos Marvin katsoi minua.

Jaana rajasi taas kapean alueen, ja tein esineennostoa. Esineennosto sujuikin hyvin. Palkka keskeltä, niin koira suuntaan keskelle. Seuraavaksi otimme käsikosketuksia, eli Marvinin piti koskea käteen.

Idea siis sama kuin tässä videossa:

Lisäsimme esineen noston ja Marvin nostikin esineen  ja työnsi syvälle käteen. Videosta poiketen Jaana neuvoi palkkaamaan siitä kädestä, johon koira koskee/työntää esineen.

Lisäksi emme alkaneet heittää esinettä kuten videolla, vaan astuin itse aina askeleen taaksepäin. Pakko kehua, mutta Marvin toimi todella hyvin ja luovutuksissa oli jo voimaa! Jaana teki samoja juttuja Marvinin kanssa, sillä vesipelastuksessakin pitää viedä vieraalle. Marvin oli hivenen ällistynyt, mutta toimi hyvin, kunnes keksi minut nurkasta ja alkoi tuoda esineitä minulle. Sama siis uusiksi niin, että olin piilommassa. Tosin keksi nyt pöydällä olevan pallon, eli vieraalle vientiä pitää seurata pallopalkka....

Tein lopuksi itse onnistuneita sarjoja nostoja, ja Marvin alkoi väsyä. Vaikkei nostoja ole tehty kuin muutamana päivänä, niin käytös on voimistunut ja parantunut. Jirkan artikkelin 10 000 nostoa en jaksa tehdä ennen kesää, mutta josko viikonloppuisin sopivia sarjoja, niin toiminto on vahva ennen vepekautta.

Jaana kertoi Baileyn luennosta, jossa avustajakoirana toimiva labukka lähetettiin viemään Baileylle kukkapuskaa. Bailey ei tiennyt asiasta, eikä ehtinyt heti ottaa kukkia. Niinpä noutaja kääntyi ja takaisin ja palasi omistajansa luokse kukkien kanssa. Sama ilmiö toistuu vepen viennissä. Bailey olikin sanonut, ettei hänellä ole mitään erikoista koirakarismaa, koira teki juuri sen, mitä sille oli opetettu.

En ota esineen luovutukseen vihjesanaa, vaan käsi on vihje. Harjoittelin nyt niin, että koira antaa esineen kämmeneen, mutta vepeä ajatellen täytyy opettaa, että käsi voi olla toisinkin päin. Kun tämä sujuu, niin ympäristöön voi lisätä kaikkea visuaalista eli kumiveneen, laitoja yms. Käsi on vahva visuaalinen vihje, ja koiralle helpompi oppia kuin vihjesana. Vepessähän ohjaaja ei edes näe, milloin olisi hyvä aika sanoa irrotuskäsky.

Puhuimme paljon koiran näkökentästä, ja nyt ymmärsin, miten tärkeä asia on. Jaana sanoi, että Marvinin on niin energinen koira, että kun energia saadaan suunnattua oikeaan kohteeseen, suoritukset ovat upeita.

Kävin kotimatkalla IdeaParkissa, Teemulle oli jo kaksi lahjaa hankittuna. Toinen lahja lisääkin valoa pimeyteen. Lisäksi ostin ison satsin donitseja, eli olemme herkutelleet illalla. Marvin nukkui siis automatkan, kaupassa olo ajan, söi kotona ja nukkuu taas. Ei ole koskaan väsynyt näin.

Ennen joululomaa on jäljellä yhdeksän työpäivää, ensi viikolla sijaistan maanantaina.