Jaksoi vaihtui, ja sen myötä sain neljä peräkkäistä vapaapäivää. Rehellisesti sanottuna olin tosi väsynyt koko viime viikon, onneksi Pakkanen toi ison satsin peuraa, ja koirat keskittyivät luiden jäytämiseen. Lisäksi pimeys on nyt sitä luokkaa, etten halua ehdoin tahdoin ajaa illalla autoa. Viime viikolla olikin sattunut ennätysmäärä peurakolareita, ja koirat hyötyivät yhdestä kolaripeurasta.

Perjantain vapaapäivän vuoksi pääsimme aamusta metsään ja koirat pääsivät purkamaan energiaansa.

GR:n lehti tuli torstaina, ja pakko kehua lehteä. Vepen SM-kokeista oli hyvä juttu, ja Miklaus-valiot ovat saaneet oman sivun. Hippu on nyt käyttövalio nomesta ja hausta, Miisu mejästä, Lucky mejästä ja Iiris vepestä. Onnea kaikille!

tmp_20141128_151755-216662693.jpg

Lehdessä oli hyvä juttu operantista ehdollistamisesta, kaikki ideat ja ajatukset olivat Rajamäen Jaanan kurssilta.

tmp_20141128_151733-1925988209.jpg

Lisäksi lehdessä oli laaja juttu Tokotiimistä.

Tokotiimin blogista löytyy Suvin tekemä koulutusvideo kaukokäskyistä:

Aloitin Ronin kanssa pohjien tekemisen kaukokäskyihin, ja leikittelimme kahdella tassulla kävelyllä. Ideana on jumpata ja käyttää eri lihaksia. Opetin kahdella tassulla kävelyn kosketuskepin avulla. Varsinaisissa kaukokäskyissä Roni pitää takaosan hyvin paikoillaan, eli kunhan seisomaan nouseminen automatisoituu, niin jatkamme treeniä. Lisäksi Roni peruuttaa ihan hulluna. Pakko tunnustaa, että olen kiinnostunut tokosta.... Siis kaikkien hilavitkutin asioiden opettamisesta. Käsissä niin niin hyvä koira, että pakko oppia itsekin. Kiitos Johanna :-)

Novan lonkkalausunnon maksu näkyy Omakoirassa, mutta sitä ei pysty maksamaan verkkopankissa. Pitää siis odottaa etanapostia.

Nova on lauantaina ensimmäisen kerran Ystäväkoira-keikalla Jokioisten joulukadun avajaisissa. Oli kiva nähdä aina ahkera Kati eläinsuojeluyhdistyksen myyränä. Paikalla oli ihana Siiri-karitsa. Kaikki sujui muuten hyvin, paitsi Laura oli paistamassa lettuja, ja Nova yritti koko ajan päästä Lauran luokse…. Partiolaisten pisteellä oli muitakin Novan tuttuja, joten Nova taisi olla enemmän partiolaisten kojulla kuin ystäväkoirapisteellä. Täytyy käyttää Novaa enemmän ilman muita ihmisten ilmoilla jatkossa. Olimme vain yhden vuoron, sillä yhdellä partiolaiselle oli aikataulullisesta menoa illalla. Ehdin käydä kaikkien koirien kanssa lenkillä ennen kuin pimeni täysin. Sunnuntaina kävin lenkittämässä samassa paikassa, en viitsi mennä nyt muualla, sillä voin jäädä milloin vain metsästyksen keskellä. Toisaalta en ota riskiä, että koirat nappaavat peurojen hajuja.

1794726_1506379699630950_185205230752690

64293_1506379546297632_61869994136963960

Kiitos kuvista Tarja Jaakkola.

Teemu sytytti kotona kynttilöitä ja sai palohälyttimen piippaamaan. Nova meni ihan sekaisin. Sama toistui sunnuntaina. Palovaroitin on liian herkkä, reagoi jos sen alla sytyttää kynttilät. Liekö kipukäytöstä vai onko Nova muuttunut ääniyliherkäksi?

Olin maanantaina Rajamäen Jaanan koulutuksessa. Aloitimme taas jutustelulla ja Jaana kommentoi täälläkin blogissa olevia videoita. Eli yhdessä vahvisteet olivat liian hitaasti syötäviä, sen tiesin itsekin. Esineen nostossa oli eniten ongelmia, eli vahviste pitää antaa ohjaajan edestä, ei sivulta. Lisäksi esinettä ei saa heittää mihin tahansa, ja asettaa koiran eteen. Luulen, että juuri näistä syistä se treeni näyttää videolla sähellykseltä.

Teimme ensimmäiseksi kupista syömistä. Toisella kerralla paransin toimintaa eli lisäsin ruokaa kuppiin koko ajan. Marvin rauhoittuikin, kun sai koko ajan vahvistetta. Eli riittävä vahvistetiheys….

Teimme seuraavaksi kosketuskeppiä, ja siinä tein kaikki virheet ja kuivaharjoittelua piti tehdä paljon.  Eli kosketuskeppi ja naksu samaan käteen, palkat toiseen. Palkat pussissa keskellä, ja naksautus jo, kun koira lähestyy kosketuskeppiä. Naksu siis kun koira on pussin kohdalla. Kosketuskeppi pitää olla oikein päin, jotta koira ei koske reunoihin. Käsi ei saa liikuttaa. Marvin kiihtyy jos joutuu jahtaamaan kohdetta tai vahvistetta. Vahviste tarpeeksi kauas, jotta ehdin toimia. Lisäksi vahvistekäsi kannattaa laittaa selän taakse piiloon, ettei Marvin jumitu palkkaan. Kun sain toiminnan sujuvaksi, Marvin rauhoittui.

Lisäksi kävimme liikkumista läpi tarkasti, eli sain liikkua vain, kun koira katsoi minua. Tämä siis tilaan tullessa ja poistuessa. Lopulta Marvin piti koko matkan autolle katsekontaktin yllä. Seuraamista siis tehtiin koko ajan.

Lisäksi teimme esineen nostoa, eli alue rajattiin, jotta koira keskittyy vain olennaiseen. Aloitimme kevyellä esineellä, ja harjoitus sujuikin hyvin. Seuraavaksi esine oli painavampi. Marvin nostaa esineet hyvin, mutta ideana on saada lisää kestoa. Kesto saadaan juuri nostoilla, eli toiminta saadaan vahvaksi. Vahva toiminto ei keskeydy helposti tai pieniin häiriöihin.

Jaana kehui Marvinia upeaksi ja äärettömän potentiaaliseksi koiraksi. Nopea koira vaatii ohjaajalta paljon, ja koulutukseen pitää keskittyä ja läsnäolon on oltava sataprosenttista. Marvin olikin tosi rauhallinen treenien aikana. Huima ero viime kertaan!!

Sain läksyksi treenata näitä kaikkia viikon ajan. Puhuimme myös Novan ääniyliherkkyydestä, inhoaa nyt palohälyttimen ääntä, mutta pelko voi yleistyä kaikkiin korkeisiin ääniin.

Ronilla on vielä kaksi kertaa Annen tunteja jäljellä. Päätin, että Nova saa toisen, sillä Nova tarvitsee oikeasti treeniä ihmisten ilmoilla olosta ja Nova nauttii kaikesta huomiosta. Mietin joulun jälkeen uusia koulutuksia, Roni tarvitsee vielä tottumista uusiin paikkoihin menosta ja muista koirista. Ottaa kyllä kontaktia nopeasti ja tarjoaa toimintaa, mutta ei ole valmis varsinaiseen tokoiluun ryhmässä.

Huomenna taas töihin ja uusien ryhmien pariin :)