Johanna pyysi minulta tuoreen hakuharrastajan mietteistä kertovan jutun seuraavaan Golden Ringin lehteen. Jutussa pitäisi mainita ja kiittää monia muitakin ihmisiä, mutta tein jutusta tarkoituksella sellaisen, että se osaltaan tukee PK-ringin perustamista. Ja jos moinen tulee, haluan sinne toki itsekin, tosin tokoringissä jäsenille on tietty koulutusvelvoite, ja tällä kokemuksella minulla ei ole kanttia kouluttaa hakua kenelläkään. Toisaalta osaan kirjoittaa ja pystyn tekemään jotain järjestelyjä, josko nekin auttaisivat.
Tuoreen noutaja- ja hakuharrastajan mietteitä
Olen siirtynyt noutajien ihmeelliseen maailmaan nöffipuolelta. Olin aina ajatellut, ettei muita rotuja ole olemassakaan, mutta kun vuoden ikäinen koira on luustoltaan sökö, nivelrikkoinen ja valtaosa pentueen muista pennuista ristisideleikattu, kantaa oli pakko tarkistaa. Koska olen kiinnostunut vesipelastuksesta, katse suuntautuu noutajiin. Tuomaroin Pirkanmaan nuuskujen vepekoetta, ja noutajat toimivat kuin taikasauvaa heilauttaen ja nöffit joko kieltäytyivät viemästä tai väsähtivät kesken kokeen. Uskoin etten pärjää labukan kanssa, flätti tuntui aivan liian vilkkaalta ja kultainen tuntui omiin käsiin liian miellyttämishaluiselta ja pehmeältä. Kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni käyttölinjaisista kultaisista.
Kypsyttelin ajatusta muutaman kuukauden ja otin suositeltuun kasvattajaan yhteyttä. Miklaus-kennelin Anne Woivalin kanssa päädyimme siihen, että minulle tulisi kevät-kesällä sekalinjainen helppo narttu. Järkevä päätös ja valinta! Tosin kaikki järki katosi, kun Miklaus-kenneliin syntyi hieman aikaisemmin ¾ jenkkilinjainen pentue. Narttupennusta oli turha haaveilla, olisin ollut varauslistalla sijalla 22, urokseen oli realistinen mahdollisuus. Päädyin odottamaan toista yhdistelmää ja narttua. Jenkkipentueeseen syntyi viisi urosta ja jostain kumman syystä halusinkin juuri tästä pentueesta uroksen.
Marvin 7-viikkoa. Heti tutustumassa maailmaan ja kantamassa kaikkea.
Sain valita kahdesta pennusta, ja jostain kummasta syystä halusin sen pennun, joka roikkuu koko valintatilanteen käsissä, lahkeissa ja kauppakirjaa kirjoittaessa kynässä. Lapseni muistuttaa minua yhä siitä, että mikset ottanut sitä toista pentua. Riiviö on saanut nimensä soul-laujala Marvinin mukaan, tosin toinen kuuluisa Marvin seikkailee Käsikirja linnunradan liftareille –kirjassa. Elämä Marvinin kanssa muistuttaakin välillä maailman ainoaa viisiosaista trilogiaa. Pian selvisi, että koira on vilkkaampi kuin flätti, peruslabukka olisi varmasti ollut helpompi eikä miellyttämishaluinen näyttelykultainenkaan tuntunut enää huonolta vaihtoehdolta. Työmoraali ja motivaatio tosin olivat ja ovat enemmän kuin kunnossa. Haanpään Lea sanoi, että Marvinilla on hakukoiran temperamentti. Laji on itselleni vieras, mutta kun Marvinin puolisisko valioitui lajista, ja uskaltauduin osallistumaan Golden Ringin kesäleirillä hakutreeneihin. Iso kiitos yhdistykselle leiristä, ja tietenkin Helmisen Johannalle innostavasta ja asiantuntevasta ohjauksesta. Jos ensimmäinen kosketus lajiin olisi ollut erilainen, ensimmäinen olisi samalla ollut viimeinen.
Goldenin leirillä.
Liityin paikalliseen palveluskoirayhdistykseen ja sain paikan hakuryhmästä. Hakuohjaaja on kokenut belgikasvattaja ja lajille omistautunut. Meidät otettiin hyvin vastaan, ja tähän vaikutti pitkälti Levanderin Heidin koirillaan saamat sijoitukset ja näkyvyys. Tosin ohjaaja kommentoi Marvinia näin: Adh-tyyppinen koira, jolla on puolivuotiaan keskittymiskyky ja joka käyttäytyy kuin possu. Toisaalta ohjaaja vannoi tekevänsä koirasta hakuvalion vaikka minun kuolleen ruumiini yli. Apua on saatavissa, mutta työ täytyy tehdä itse, sillä ohjaaja ruokkii mieluummin possuja maatalouslomittajan työssään kuin treenaa tai kisaa toisen koiralla.
Onneksi malttia ja järkeä alkoi kertyi kolmevuotiaana. Iso muutos tapahtui, kun Marvin haki viime talvena umpipimeästä metsästä haavakkopeuran. Tämän jälkeen sain ensimmäistä kertaa kuulla, että meillä toimii yhteistyö. Ajoitus oli enemmän kuin hyvä, että osallistuin toukokuussa SuperGoldenissa hakukoulutukseen ja kauhukseni tajusin, että kasvattaja tulee mukaan hakutreeneihin. Lisäksi kouluttajana toimiva Heidi Levander pelotti. Onneksi kumpikin pelko oli turha, ja Heidi osoittautui todella mukavaksi, selkeäksi ja osaavaksi kouluttajaksi. Heidi neuvoi hyödyntämään alustoja, kun koira haukkuu maalimiestä. Näin etäisyys maalimieheen on sopiva, ja Marvinin ei voi toimia kuin possu. Lisäksi Heidin koulutuksessa Marvinille tuli mieletön maalimiesmotivaatio. Heidi kehui Marvinin työskentelyä, joskin piti koiraa hieman kurittomana.
Marvin SuperGoldenissa
SuperGoldenin jälkeinen aika on mennyt vesipelastuksen parissa ja enkä ole päässyt hakutreeneihin. Asia on harmittanut ja jopa hävettänyt, mutta suotta. Osallistuimme nuuskujen leirillä rakennusetsintään, ja tauon aikana palaset olivat loksahdelleet paikoilleen. Ilmaisut olivat hyviä, etäisyys maalimieheen hyvä ja motivaatio kunnossa. Oli uskomatonta nähdä, miten opitut asiat toimivat erilaisessa tilanteessa. Lisäksi saimme ihailla jo mainitun puolisisko Hipun työskentelyä. Vaikka olen monta kertaa tuskaillut, miksen valinnut toista koiraa, olen tällä hetkellä äärettömän onnellinen valinnastani. Jos olisin nyt pentua vailla, haluaisin ehdottomasti Hipun lähisukulaisen: onneksi minulla on jo sellainen!
Nuuskuleirillä kokeilimme rakennusetsintää.
Nuuskuleirillä ja tokon SM-kokeissa selvisi, miten hienoa työtä Kultaisten tokotiimi on tehnyt. Olisi hienoa saada vastaava järjestelmä pk-puolelle. Uskon, että kultaisissa on paljon hyviä hakukoiria, mutta ohjaajilla ei ole osaamista. Keskitymme kesällä vesipelastukseen, syksyllä taas hakumaastoihin ja talvella panostan tottispuolen ja hallintaan. Josko kurittomuus jäisi talven aikana taka-alalle.
