Marvinin selkälausunto tuli juuri, kaikki siis kunnossa!

22.11.2014 MIKLAUS I AM MARVIN Selkä Hyväksytty 01.12.2014


Välimuotoinen lanne-ristinikama 0
Selän spondyloosi 0
Nikamien epämuotoisuus 0

       
 
 
 
           
           
         

Kultsulehden artikkelin kirjoitttava on kirjoittanut myös tälläisen jutun, kannattaa lukea ja ennen kaikkea katsoa videot.

http://www.jirkavierimaa.fi/luettavaa/artikkelit/hyva-harjoitus-vie-huipulle/

Jaanan kanssa olikin juttua siitä, että runsailla toistoilla suoritteesta tulee vahva. Jirkan jutun mukaan suoritus on vahva, kun sitä on vahvistettu 10 000 kertaa ja puolen vuoden ajan. Huh! Tosin noin toimitaan, kun halutaan toimiva työkoira. Harva on yhtä ahkera kun kouluttaa koiraa harrastukseen. Mutta teen esineen nostoa ja palautusta säännöllisesti ennen kesää.

Olimme viimeisellä Annen tunnilla villojen kanssa. Nova oli Lauran kanssa, ja tekivät muutaman liikkeen ja hengailivat muuten tekemättä mitään. Laiskurit.... Noh, Novan ainoa tavoite olikin päästä "koirien ilmoille".

Tein Ronin kanssa läksynä ollutta temppuliikettä, Roni olikin innokas kävelemään muutaman askeleen kahdella tassulla. Lisäksi teimme pitkiä seuraamispätkiä ja perusasentoja jatkuvassa kontaktissa, muutamia seisomisharjoitteita ja vahvistin lähelle tulemista. Ronilla on jonkinasteen ahtaan paikan kammo, eli autoon meno on hankalaa, yleensä avaan toisen oven avuksi. Luoksetulossa ei tule ihan viereen, vaan jää hengailemaan kauemmaksi. Anne neuvoi pitämään jalat levällään ja palkkaamaan takakautta. Teimme siis tätä vaihetta ja mielestäni edistyimmekin. Roni jaksoi tehdä intensiivisestä töitä koko ajan, hieno suoritus noin nuorelta koiralta. Ajoitus ja vahvistetiheys olivat kunnossa, eli olen tyytyväinen myös itseeni.

Hyvä video kanakurssin opeista, mukana siis Bob Bailey:

Voitimme Hymiksen!!

10675588_725506567541093_768803162935230