pikke.jpg

Kuva: Laura Lautaoja

Jouko ampui peuran ja Pikke oli mukana hakemassa peuraa. Mekin saamme luita, kun pakkaseen menee kuitenkin lihat ja Pikke saa sen, mitä pystyy viikossa syömään.

Sunnuntai-ilta sujui rallytokon parissa. Paikalla oli viisi koirakkoa, joten ehdimme mennä radan kahdesti läpi. Mukana oli ylemmänkin luokan kyltti, Marvin oppi kyllä senkin nopeasti. Koska aikaa jäi, teimme lopuksi tokon ryhmäpaikkamakuuta, Marvin ei reagoinut edes vinkuun.

Päivän opeteltavaksi kyltit valitsin spiraalin, teimme sitä maneesissa ja testasin villojen kanssa kotosalla. (Kyltit 11.1. ja 12.1.)

kyltti.jpg

Nimet%C3%B6n.jpg

12.1. kyltiksi valitsin peruuttamisen.

Olen päättänyt vakaasti, etten liity enää yhteenkään koirakerhoon, mutta innostuin sen verran tokosta Miklaus-viikonlopun jäljiltä, että liityin Loimaan Kennelkerhoon ja sain paikan Anniinan alkeistokosta. Menen siis Ronin kanssa. Tuija menee Lindan kanssa Anniinan kausitokoon. Alkeistokon tiedot: "Tokon alkeiskurssi: opetellaan tottelevaisuuskisoissa tarvittavien liikkeiden alkeita kuten kontaktia, perusasentoa ja seuraamista sekä perehdytään mm. oikea-aikaiseen palkkaamiseen. Koirakoilta edellytetään jo perushallintaa. Tokon kilpailusäännöt muuttuvat 1.8.2015 alkaen ja tutustutaan myös uusiin sääntöihin. Ensimmäinen kerta on teoriaa ilman koiria."

ja hulluna ilmoittauduin tännekin:
Tokotemppuja naksutellen - pääosassa ohjaajan taidot
Koulutus järjestetään keskiviikkona 25.2.2015 klo 17-21.

Tottelevaisuuskoulutusta tarvitaan paitsi tottelevaisuuskokeissa, niin myös arjessa, rallytokossa, agilityssä ja kaikessa koiran kanssa elämisessä ja tekemisessä. Koulutuksessa edetään yksilöllisesti. Kouluttajana Anu Rikkilä, josta
voit lukea lisää www.dogitiimi.fi

Palveluskoirien tokoryhmään pääsee vasta, kun on koetulos ja alkeiskursseja ei ole vielä julkistettu. Katselen toki niitäkin.

Miklau-päivillä oli juttua Tasslasta. Tässä Tassla 8-kuisena:

Enemmän Tasslasta ja omistajasta: http://www.klickersmart.se/   Anne vähän suunnittelee, että saisi Tasslan Suomeen kokeiisin ja omistajan kouluttamaan meitä muita. Olisi kyllä kiva mennä :)