Suuri koiranharrastajan opas ilmestyy loppukuussa:

http://www.dogsports.fi/index.php/suuri-koiraharrastajan-opas/kirjoittajien-esittelyt/itemlist/category/67-suuri-koiraharrastajan-opas

Työvuosi alkoi pähkähulluissa kuviossa, ja poistin blogista muutamia kuvia, ilmeisesti hakutreeneistä kuvattu kuva sai kahjon ihmisen sekaisin ja soittelemaan minulle. Poistin blogista myös tekstin, jossa selitin asiaa, hulluille ei saa antaa lisää vettä myllyyn. Soitto oli kuitenkin niin sekoilua alusta loppuun, että oli pakko purkaa asiaa kirjoittamalla. Lukijoita ehti kertyä 715, eli asia kiinnosti huimaa lukijamäärää. Toivottavasti Mia Läätinkin kirjakin kiinnostaa monia, asiallinen tietopaketti suomalaisesta koiraharrastuksesta. Itse odottelen kirjaa jo kovasti!

Päädyin jopa laittamaan blogin toistaiseksi salasanan taakse ja poistin Facebookista kaikki kuvat. Avaan blogin myöhemmin, kun tilanne rauhoittuu. Varsinaisestihan kirjoitan tätä ihan päiväkirjana itselleni, jotta muistan myöhemmin, mitä kaikkea on tehty tai jätetty tekemättä.

mara-normal.jpg

Mielenkiintoinen piikki lukijamäärässä. Alle sadasta yli seitsemäänsataan! Nyt siis kävijämäärä romahti lähelle nollaa, kun laitoin salasanan taakse.

Nova oli perjantaina ensimmäistä kertaa Marjan tokotreeneissä. Oli aluksi täysin epä-novamainen eli ei keskittynyt yhtään. Alkusähäyksen jälkeen Laura sai Novan kontaktiin ja liikkeet sujuivat hyvin (perusasento, paikalla olo, luoksetuloa yms). Novan kanssa kriteereitä pitää nostaa ja Nova kestää ja itse asiassa pitää tokoon liittyvästä pilkunviilaukseta. Toki on sisäsiisti toimistotyöläinen eli ei alennu työskentelemään ulkona huonolla kelillä. Nova sai läksyksi nimenomaan näitä pilkunviilausasioita.

Nova näyttää pesun ja puolittaisen trimmauksen jälkeen tosi hyvältä. Ystäväkoira-asiaa etenee ensi viikolta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Novan suhteet kaikki tavoitteet toteutuvat tänä vuonna. Ainakin kaikkien tavoitteiden suhteen on edetty hyvin.

Marvin oli sunnuntaina Nokalla hakutreeneissä. Oli todella nälkäinen, sillä on saanut vain kuivamuonaa muutaman päivän, ja inhoaa kuivamuonaa. En tiedä, eikö osaa käyttää nenäänsä pakkasella vai mistä oli kyse, mutta löysi vain yhdelle maalimiehelle suoraan, kahta haki ja haki. Teemu toimi taas Pyrylle maalimiehenä.

Palveluskoirilta tuli juuri tällainen viesti:

"Olemme saaneet valitettavan tiedon johtokuntaan, että koulutushalli on myyty. Vuokrasopimuksemme päättyy, ja hallin tulee olla tyhjillään 1.2.2014 mennessä.

Täten suurin osa treeneistä tulee peruuntumaan koulutuspaikan peruuntumisen vuoksi. Mikäli jollain saattaisi mahdollinen halli/treenipaikka olla tiedossa jota yhdistys voisi vuokrata, ilmoittakaa asiasta mahdollisimman pian puheenjohtaja Outi Ahposelle p. 040 5265 189/outi.ahponen@hotmail.fi"

Sääli homma, eikä itsellä ole ideaa muusta tilasta. Toivottavasti löytyy, mutta halli oli kiva niin kauan kun sitä luksusta riitti. Onneksi valoisa aika alkaa pian, mutta lämmin halli olisi ollut kiva :(

Pakkanen huitelee lähellä kahtakymmentä, joten hakutreenejä ei ole toistaiseksi ja lenkkeilykin on minimissä. Novaa paleltaa ulkoilu, villapaita on jo haettu esille. Onneksi peurasta riittää syötävää ja ajankulua moneksi päiväksi.

Olimme myös etsimässä kadonnutta koiraa: jokin alueella on, kovasti Marvin jäljesti ja etsi. Tassunjälkiä näkyi ja joku alueella liikkui. Koulutettu etsijäkoira lähtee puhtailta jäljiltä huomenna töihin, toivottavasti löytyy. Alueella oli paljon koloja ja suojia, josko asustaisi niissä.