Villakoiraäiti oli onnellinen. Sille oli juuri syntynyt viisi suloista ja pörröistä villakoiran pentua. Koiraäiti huolehti pennuista: ne saivat nukkua äidin vieressä ja leikkiä aidatulla pihalla. Eräänä päivänä pennut olivat niin isoja, että niiden piti muuttaa pois äitinsä luota.

 

Neljä pentua oli kilttejä ja rauhallisia, ne tottelivat äitiään ja eivätkä haukkuneet koskaan. Sen sijaan Väinö-pentu oli aivan mahdoton: se hyppi, haukkui ja puri kaikkia muita jos ne menivät Väinön luun viereen. Kukaan ihminen ei huolinut Väinöä ja näyttikin siltä, että Väinölle ei löytyisi omaa kotia. Väinö oli surullinen.

 

Kenneliin ilmestyi paha peikkoäiti, joka halusi Väinön. Peikkoja ei kurittomuus haittaa. Niinpä villakoirien omistaja myi Väinön peikkoäidille. Väinö oli iloinen saadessaan oman kodin.

 

Peikkoäiti vei Väinön metsään, jossa peikot asuivat. Hänellä oli kaksi peikkolasta. Lapset ihastuivat Väinöön. Mutta Väinö ei ollut onnellinen, sillä peikkokaksoset kiusasivat Väinöä. Väinöä lyötiin ja tönittiin. Väinö oli surullinen ja Väinöä itketti. Väinö päätti karata.

 

Väinö juoksi karkuun yön pimeydessä. Koska Väinö oli musta, sitä ei näkynyt pimeää taustaa vasten. Väinö päätyi kaupan pihaan ja nukahti oven eteen. Aamulla kauppaan tuli ihmisiä ja Väinö meni kauemmas piiloon, sillä Väinö ajatteli ihmistenkin lyövän sitä.

 

Teemu asui lähellä kauppaa, ja meni sinne ostoksille. Teemu halusi ostaa keksejä ja Colaa. Väinö näki Teemun, ja koska Teemu näytti kiltiltä pojalta, Väinö tuli Teemun luokse. Teemu leikki Väinön kanssa. Väinö ihastui Teemuun ja päätti tulla Teemun omaksi pikkukoiraksi.

 

Väinö pääsi autoon, ja kotimatka alkoi. Perillä Väinöä odotti keltainen talo ja iso piha. Teemu lupasi hoitaa Väinöä hyvin ja ettei kiusaisi koiraa koskaan. Väinöstä tuli Teemulle hyvin rakas ystävä.