Tänään oli "Rauhaa ja rentoutta" -work shopin käytännön osuus. Innostuin kurssista, kun luin talvella "Control Unsleashed" -kirjan. Alkujaan oli tarkoitus ottaa Marvin mukaan, mutta pienemmän koiran kanssa on helpompi liikkua Helsingissä ja Marvininilla on tulehdus, joten Roni pääsi mukaan.

Käytännön osuudessa oli paljon CU-elementtejä, eli vähän koiria samassa tilannessa, suoria kontakteja vältettiin, koirat omissa looseissa mutta näkivät ja haistoivat toki toisensa. Ronilla oli aikaa nuuskutella riittämiin.

Lisäksi paikalla oli TTouch-taitaja, joten apuna käytettiin kääreitä ja liiketyöskentelyä. Kääreistä oli selvästi apua.

WP_20160529_12_00_00_Pro.jpg

Roni stressasi alussa, mutta rauhoittui nopeasti pääkääreen avulla.

Liiketyöskentelyssä oli käytössä kaksipistevaljaat, remmi ja kahva. Systeemi oli todella toimiva, itselläni on tapana kiskoa koiraa treeneissä ainakin kerta tai pari. Tuolla en pysty sitä tekemään. Odottelen, että koiraharrastukseen budjetoituja rahoja kertyy lisää tilille....

WP_20160529_11_54_48_Pro.jpg

WP_20160529_12_40_22_Pro.jpg

WP_20160529_12_46_33_Pro.jpg

Donitseja käytettiin, kun Roni ei käyttänyt takajalkojaan kunnolla.

 

Koulutuksellisesti hyödynnettiin kohteita.

Roni oli melkein koko ajan rauhallinen ja rento, ja nautti tilanteesta.

Roni totutteli vieraisiin ihmisiin ja koiriin "Look at that" -pelin avulla, ja idea toimi erinomaisesti. En ole käyttänyt sitä, vaikka siis tutustuin ideaa CU-kirjan lukemalla.

Koiran rentoudesta kertonee se, että keksi yhden maton olevan "Taikamatto" ja asettautui makaamaan sen päälle todella rentona. Taikamattoa on treenattu kerran Tiina Kuusiston kanssa kuukausi sitten.

WP_20160529_12_47_35_Pro.jpg

Kiitos kurssista Liisa Tikka ja "Kilttivalas". Oli kiva nähdä Kaisu Ravantti, joka varmasti näki koiran edistystymisen. Taisimme toimia koko ajan oikealla ärsykekynnyksellä.

 

Vanhojen asioiden kertaaminen ja uusien oppiminen oli niin kivaa, että ilmoittauduin Suomen Eläinkoulutuskeskuksen kurssille: http://www.elainkoulutuskeskus.fi/perusopinnot-15-op  ja siis aihealueena Eläinten lajityypillinen käyttäytyminen.

Nyt taas kotona "kolmen pysähdyksen taktiikan" jälkeen. Teemu halusi tivoliin, ja Marvin pääsi treenailemaan nurkille. Ei kiihdy tuon tapaisista ärsykkeistä (ihmiset, liike, ääni.)

WP_20160529_15_53_18_Pro.jpg