Ja sanonta ei nyt liity minun tämän viikon tunnelmiin, vaan uutuuskirjaan.

0406960_2.jpg

Alku on vaikuttanut lupaavalta. Josko ehtisin lukea tänään pidemmällekin.

Minun ei pitänyt ilmoittautua enää mihinkään koirajuttuun, mutta niinpä vain laitoin Anniinalle kyselyn, mahtuuko kausitokoon ja riittääkö taso sinne. Roni oppii nopeasti, mutta tarvitsee häiriötreeniä. Lisäksi olen laiska treenaamaan ilman ryhmää ja vakiaikaa.

Tajusin myös, että nyt on kaksi viikkoa aikaa treenata rallyepiksiin. Pitäisiköhän aloittaa treenailu....

Auto-ongelman vuoksi en päässyt Tiinan koulutuksiin tänään, mutta neuvoo kapulan pitoasiassa netissä. Koitan kuvailla treenejä. Marvin mälvää noutokapulaa. On ihan kamalan näköistä. Koko talvi aikaa siis treenata asiaa. Ihan hiukan ollaan jo edistytty. Josko Tiina neuvoisi mälvämisongelmaankin jonkin toimivan avun.

Kaisu oli meillä perjantaina ja teimme Ronin ja Marvinin kanssa liiketyöskentelyä. Ronilla kesti taas tovi mennä Kaisun suuntaan. Oli muutenkin liian hyvin kontaktissa ja hallinnassa, jotta koko hyöyty olisi tullut esille. Pudotteli muuten ristikon keppejä. Kotona Roni pussasi ja nuoli Kaisua ihan hullun lailla.

Marvin teki labyrinttiä ja tassujen nostelua. Labyrintti on hyvää treeniä, kun siinä pitää kävellä hiljaa.  Jatkan hommaa ilman muuta. Lisäksi 

Kaisulla oli erilaisia alustoja,  ja koirat tunkivat niille ja tarjosivat toimintojs. Meillä ei ole alusta-arkaa koiraa. Mielenkiintoinen testi. Paljon uutta on opittu ja koettu.

Kuulemma ihmisillä erityisryhmissä neuvotaan juomaan vesilasi oppitunnin päätteeksi ja tekemään välillä diagonaalisia harjoituksia. Pätee ainakin osittain koiriin.