Olin tiistaina Marvinin kanssa Annella, ja kaikki sujui enemmän kuin hyvin. Kontakti pysyi koko ajan niin seuraamisessa kuin perusasennossakin. Paikalla olo ok, samoin keltaiselle kupille irtaantuminen. Marvin jopa tarjosi itse lähellä pysymistä.

Keskiviikkona oli Ronin kanssa Annella. Ronin kanssa on ollut taukoa, ja aluksi oli hämillään. Toimi kuitenkin hyvin, ja opettelimme seisomista. Muuten teimme seuraamisia, paikalla oloja ja pohjia jääviin.

Torstaina oli Novan vuoro, ja Nova ei ollut uskoa, että pääsee mukaan. Teimme kahden koiran pareina henkilöryhmää, ja Nova oli enemmän kuin ihana! Tosin halaili kaikki ihmiset ensin. Kyllä kelpaa mennä Ystäväkoiratapahtumaan.

Perjantai kuluikin Skutilla eli menin Vihtiin kuvauttamaan kaikki koirat. Marvin ei antanut vieraan koskea loppukesästä lanteeseen, ja jouduin perumaan vepekisoja kun Marvin sai Rimadyl-kuurin. Ongelma poistui, ja Kolin Maarit sanoi, että kyseessä ovat lihasjumit. Luin aiheesta Katiskasta, ja kaikki sopikin lihasjumi-teoriaan.

Ensi kautta ajatellen päätin kuitenkin kuvauttaa selän ja lannealueen. Kaikki on priimaa!! Jees!! Selkäkuva on virallinen, kuvana tosi kallis, mutta onneksi GR maksaa osan takaisin. Marvin voi jatkaa vesipelastusta ja ensi kesän tavoitteena on puuttuva AVO1, siirto voittajaan ja tulos sieltä. Valioksi sitten kesällä 2016.

Villoilta kuvattiin lonkat ja kyynäreet. Novan tulokset lähtivät A/A ja 0/0, ei viitettä nivelrikosta. Olin satavarma, että Novalla on toisessa jalassa nivelrikkoa, mutta ei ollut. Nova juoksi tuhka-astiaa päin, kurottiin kasaan päivystysajalla, ja toinen jalka oli melkein kuukauden käyttämättä. Nova parani, ja tuntui olevan kunnossa. Nova aloitti agilityn: kävi muutaman kerran kennelkerhon treeneissä, kesällä 2012 nuuskuleirin agitreeneissä ja sai sitten syksyllä paikan palveluskoirien agiryhmässä. Lisäksi Laura tokoili Novan kanssa, ja Nova oli valmis aloluokkaan. Yht äkkiä kieltäytyi tokohypystä. Ontuili lenkillä ja autoon noustessa. Harrastamien lopetettiin siihen, ja Nova sai nivelvalmisteita.

Viime kesänä ei ontunut kertaakaan, esimerkiksi neljän tunnin metsässä riehuminen ei aiheuttanut ongelmia. Syksy on kulunut ongelmitta. Skuti meinasi, että harrastaminen aloitettiin liian aikaisin ja nyt luonto on korjannut asian. Luonto on paras tohtori, mutta vaatii aikaa. Skutin mielestä Novaa ei tarvitse laihduttaa terveydellisistä syistä, mutta toki pieni painonpudotus on paikoillaan. Ihanan maalaisjärkinen eläinlääkäri.

Ronin tiedot lähtivät C/B ja 0/0. Toinen lonkkamalja on matala, nivelrikkoa ei ole. Roni kuvattiin himpun verran yli yksivuotiaana, mutta ikä ei vaikuta mataluuteen. Löysyys yleensä korjaantuu iän myötä, mutta mataluus ei. Novan kyynäreet olivat paremmat, Ronilla oli pieni väli. Skuti lähetti kuitenkin 0/0 eteenpäin, mutta jos huono tuuri käy, voivat tulla ykkösenä takaisin. Toivotaan kuitenkin nollaa. Tulokset eivät kuitenkaan estä harrastusuraa tai vaikuta kotikoiran elämään. Ilmeisesti  C/B ei estä siitoskäyttöäkään. Tosin en jaksa pitää koiraa näyttelyturkissa, terrieritrimmissä ei saa hyviä näyttelytuloksia, joten tuskin kukaan olisi kiinnostunut käyttämäänkään Ronia jalostukseen. Luonne on kyllä tosi kiva: vilkas ja eloisa, kuitenkin keskittyy ja rauhoittuu hyvin. Tosin Roni on hiukan varautunut, eli Ronilla kestää tottua uusiin asioihin ja ihmisiin. Nova on kaikkialla kuin kala vedessä. Marvin painaa  30 kiloa, Nova 17 ja Roni 11.

 

Palveluskoirilla on huomenna talkoojuhla, ja menen kuuntelemaan Tokotassujen Niina Sorvaria. Niina harrastaa myös vepeä, ja tarvitsen tosissani tietoa vepekoiran lihashuollosta.

Anoin eilen vepekokeet. Meillähän kävi mieletön tuuri, kun Pekit lupautuivat kesäkuun kokeisiin vepekummeiksi. Käytössä SM-kokeissa hukkunut toimihenkilö ja kokenut sihteeri. Ihania ihmisiä :) Heinäkuun kokeisiin saamme myös kokeneita toimihenkilöitä ja nyt siirron kautta omasta takaa. Elokuun koetta ei tarvitse anoa vielä, ja siihen kokeeseen saisimme Auran Nuuskuista toimihenkilöitä. Tosin tuolle kokeelle ei ole vielä ylituomaria. Olen kyllä ollut kuin pölkyllä päähän lyöty, kun Vavilaiset tarjoutuivat oma-aloitteisesti toimitsijoiksi, Lea lupasi heiltä kortillisen ja Auran nuuskut tarkoutuivat töihin oma-aloitteisesti. Vepeharrastajat ovat ihania :) Muutama asia pitää vielä hoitaa, mutta menen vaikka läpi harmaan kiven, jotta kokeista tulee hyvät. Vuosi 2016 sujuukin joustavimmissa merkeissä. Mutta nyt unohdan vepeasiat toistaiseksi, ja keskityn ystäkoirailuun, töissä jakson vaihtumiseen, uuden alkuun ja ops-työhön. Odotan kovasti Jaanan yksityistunteja, ekaan ei ole enää pitkä aika. Joululomalla lepäilen ja kerään voimia. Tammikuussa olen täystyöllistetty itsearvioinnin kanssa. Kyseessä on iso panos eli järjestysluvat.

Tarkoitus on vielä mejäillä osaavassa opissa, talvi ja lumi haittaavat nyt suunnittelutyötä. Lisäksi Anniina on ostanut treenikaneja ja haluaa treeniseuraa.

Tänään siis satoi lunta, olo on heti talvinen.